Wilma Plussan kohtalo ja tulevaisuus
Wilma Plussan Android käyttäjille on julkaistu korjaus:
Arvoisat lukijat!
Saimme paljon yhteydenottoja asiaan liittyen. Kuopion kaupungin tiedotetta lainaten Visma Enterprise Oy:lle ei ole annettu oikeutta luovuttaa henkilötietoja rajapintojen kautta kolmansille osapuolille. Tästä syystä he irtisanoivat maanantaina 12. syyskuuta 2022 alkaen meidän välisen rajapintasopimuksen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei suurin osa käyttäjistä enää pysty käyttämään mobiilisovellusta. Tulevista katkoksista tullaan ilmoittamaan palvelintila-sivulla.
Viimeisen muutaman vuoden aikana olemme luoneet edistyneemmän vaihtoehdon Wilman mobiilisovellukselle. Olemme myös vuosien saatossa saaneet kymmeniä tuhansia aktiivisia käyttäjiä. Tämän projektin lisäksi kehittäjätiimi on ollut mukana Testausserveri ry:n kanssa kehittämässä avoimeen lähdekoodiin perustuvia ratkaisuja kommunikointiin Wilma-rajapinnan kanssa. Tiimin työnjälki on myös herättänyt kiinnostusta Vismassa, jonka ansiosta olemme olleet myös aiemmin neuvotteluissa mukaan lukien heidän toimitusjohtajan kanssa. Mobiilisovelluksesta on tehty jopa artikkeli Tivi-lehteen.
Wilma Plus -mobiilisovelluksen muutokset alkaen 12.9.2022
Kuntien ymmärrettävän päätöksen johdosta joudumme muuttamaan lisätoimintoja ja sovelluslogiikkaa. Mobiilisovelluksen lisätoimintoja ei ole mahdollista jatkaa, jonka vuoksi sammutamme ne siihen saakka, kunnes olemme suunnitelleet niille uuden toteutustavan. Tietojen säilyttäminen ei ole enää käyttötarkoitussidonnaisuuden mukaista, joten poistamme perjantaina 30.9.2022 kaikkien käyttäjien tiedot, jotka ovat käyttäneet lisätoimintoja. Käyttäjät voivat halutessaan pyytää tiedoistaan kopion käyttämällä gdpr.wilmaplus.fi -verkkopalvelua tai olemalla yhteydessä alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.
Ei ole tarpeen poistaa Wilma Plus -sovellusta puhelimesta! Ruokalistat ovat edelleen näkyvillä. Pyrimme korjaamaan mobiilisovellukseen kirjautumisen mahdollisimman nopeasti, minkä vuoksi sovellusta ei ole tarpeen vielä poistaa! Muista pitää sovellus päivitettynä.
Sovelluksen toimintaperiaate
Yleinen väärinkäsitys on, että käsittelemme kaikkea Wilma Plus -sovelluksessa esillä olevaa tietoa. Näin ei oikeastaan ole. Mobiilisovellus tekee oletuksena suoria pyyntöjä Wilman rajapintaan, joten suurin osa tiedoista käsitellään paikallisesti käyttäjän omalla laitteella. Ydintoimintojen osalta emme siis käsittele henkilötietoja. Lisätoiminnot edellyttävät henkilötietojen käsittelyä palvelimella, joten toimimme silloin rekisterinpitäjän roolissa. Käsittelemme tällöin käyttäjien henkilötietoja lisätoimintojen käyttötarkoitukseen sidotulla nimenomaisella suostumuksella. Tästä informoimme meidän tietosuojakäytännössä.
Visma Enterprise Oy -rajapinnan tekninen virhe
Visman rajapinnassa oli tapahtunut elokuun loppupuolella tekninen virhe, jonka vuoksi huoltajat näkivät huollettavan opetusryhmän muiden oppilaiden nimet. Tästä on tiedotettu laaja-alaisesti kuntien verkkosivuilla ja Wilman virallisessa blogipostauksessa. Asia otettiin Vismalla vakavasti ja virhe korjattiin nopeasti. Asia ei vaatinut meidän osalta muita jatkotoimenpiteitä.
Tietosuojavastaaville
Haluamme jatkaa yhteistyötä kuntien ja Visman kanssa. Olisimme kiinnostuneita laatimaan Visman kanssa uuden rajapintasopimuksen, joka voisi sisältää kattavammin tietojenkäsittelyä kuvaavia ehtoja. Uudet ehdot voisivat tarkemmin perustua kuntien ja Visman välisiin henkilötietojen käsittelysopimuksien ehtoihin.
Terveisin,
Wilma Plus -tiimi
Yhteydenotot:
Tiedote päivitetty: 30.9.
Voit kommentoida aiheesta julkisesti tästä linkistä
Hei vieras, tervetuloa!